TIETOA MEISTÄ
Olemme pieni, yksityinen Espoon kaupungin ostopalvelupäiväkoti Perkkaalla. Meillä toimii kaksi lapsiryhmää, alle 3-vuotiaat Siilit ja 3-5-vuotiaat Leppäkertut. Henkilökuntaamme kuuluu kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa, kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa sekä päiväkotiapulainen. Olemme avoinna maanantaista perjantaihin klo 7-17 välillä.
Tarjoamme hyvää perushoitoa ja turvallisen hoitopäivän. Pyrimme luomaan kodinomaisen ja kannustavan ympäristön, jonne on helppo ja mukava tulla, ja jossa sekä lapset että aikuiset viihtyvät. Päiväkodin arjessa tuemme lapsen kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista yhdessä vanhempien kanssa.
Päiväkotiamme ylläpitää Everstinkadun päiväkodin kannatusyhdistys ry, jonka jäseninä ovat päiväkodin lasten vanhemmat. Heidän keskuudestaan valitaan vuosittain 6-henkinen johtokunta, joka yhdessä henkilökunnan kanssa vastaa päiväkodin toiminnasta, henkilökunnasta, lapsivalinnoista ja taloudesta. Vanhempien merkitys päiväkodillemme on suuri, ja pyrimme luomaan yhteisöllistä, osallistavaa toimintaa (yhteiset grilli-illat, joulu- ja kesäjuhlat, talkoot ynnä muut tapahtumat).